Pennut 7 viikkoa

Pennut 7 viikkoa

lauantai 11. helmikuuta 2017

Kaikilla pennuilla on nyt kodit! :)

Päällimmäisiä kuulumisia

Pennut ovat nyt 11 viikkoa ja kotona meillä asustaa enää Caramel ja Marshmallow. Sprinkles "Lulu" lähti viikko sitten perjantaina omaan kotiinsa Helsinkiin. Marshmallow on nyt myös jo varattu ja lähtee uuteen kotiinsa Espooseen viikon päästä lauantaina.

Olemme käyneet metsälenkeillä paljon ja usein poikenneet samalla järven jäälle. Koirat juoksevat siellä aivan innoissaan, Namu mamma mukaan lukien. Namu tykkää hirmuisesti leikkiä pentujensa kanssa, niin ulkona kuin sisälläkin.

Edelleen kovassa treenissä on ollut luoksetulo, istuminen ja katsominen. Treeni on tuottanut tuloksia ja pennut tottelevat jo namin voimalla oikein tomerasti. Toki joskus kun sisään pitäisi tulla ja ulkona on paljon kivempaa niin sitten koetellaan vähän kasvattajamamman kärsivällisyyttä :D Kynsien leikkuu ja harjaaminen ym käsittely menee jo kuin vettä vaan. Pennut mussuttavat vain namia tyytyväisenä huomaamatta mitä tapahtuu.

Pimu ja Marshmallow
Lulu viimeisiä hetkiään porukassa mukana
Leikin riemut (Marshmallow ja Sprinkles)
Kyllä uni maistuu ulkoilun ja riehumisen jälkeen - Marshmallow


Pepellä kylässä 5.2

Kävimme moikkaamassa Marshmallowin ja Pimun kanssa Pepeä Hervannassa. Pepe oli kasvanut hurjasti ja leikki innoissaan tuttujen kavereidensa kanssa. Millään se ei olisi malttanut rauhoittua, yritti haastaa muita leikkiin, vaikka muut jo nukkuivat. Eihän sitä voi nukkua kun kerta on leikkikavereita kylässä!

Nyt Pepe on ollut jo kaksi viikkoa omassa kotonaan, ja on viihtynyt siellä todella hyvin. Energiaa pikku pojalla riittää!

Kävimme myös Namun kanssa Pepeä katsomassa 9.2. Pepe oli innoissaan mammastaan ja Namukin leikki koko siellä olo ajan tohkeissaan pentunsa kanssa.

Peppermint "Pepe" <3
Vas.->oik. : Pepe, Pimu ja Marshmallow

Pimu ja Marshmallow onnellisena leikkien jälkeen lähdössä takaisin kotiin

Jäällä juoksentelua 6.2

Namu ja Marshmallow
Marshmallow ja Pimu leikin tiimellyksessä
Ylväs Namu <3
Namu ja Pimu <3
Marshmallow nauttii ulkoilusta
Yhteiskuva :)
Namu ja Marshmallow
Marshmallow

Sprinkles "Lulu" 3.2

Tässä siis vielä joitakin kuvia Lulusta ennen lähtöä. Lulu on kotiutunut tosi kivasti ja tutustuu siellä reippaasti uuteen elämäänsä.







tiistai 31. tammikuuta 2017

Ulkoilua, leikkimistä ja oppimista

Pennut ovat nyt 9,5-viikkoisia. Ne ovat erittäin reippaita ja leikkisiä tapauksia. Pennut ulkoilevat paljon päivittäin ja siellä leikkimisen ja touhujen ohella ollaan vahvistettu luoksetuloa ja sisäsiisteyttä. Namu-mamma on aina ulkoilemassa mukana ja leikkii aivan innoissaan pentujensa kanssa. Namu on suorastaan nuortunut pentujen kanssa touhutessaan <3

Ulkoleikkejä:

Ja eikun leikkimään! :)
Pepe viimeistä päivää mukana laumassa (27.1)
Leikkiketju: Marshmallow leikkii Pimun kanssa ja Pimu kepin kanssa
Marshmallow tarkistaa mammansa purukaluston :D
On ilo juosta kavereiden kanssa kilpaa luoksetulossa
Namu ja Pimu

Kaverin lelu on paras lelu:



Muita puuhia:

Sosialistamistyötä olen jatkanut edelleen. Suurimpana uutuutena on ollut bussissa matkustaminen. Kävimme Namun, Pimun ja Pepen kanssa viime viikolla onnistuneella, lyhyehköllä bussireissulla. Marshmallow ja Sprinkles pääsevät bussiin vielä tämän viikon aikana. Käytännön syistä siis jaoin porukan kahtia :D

Sisällä olemme tutustuneet taas paljon kaikkeen uuteen mm. fööniin ja pianon soittoon. Lisäksi olemme harjoitelleet hampaidenpesun alkeita ja pöydällä oloa jne. Olen myös opettanut pentuja istumaan ja odottamaan hiljaa nätisti ruoan saantia ja ulos menoa. Pennut ovat niin hurjan fiksuja, ettei tarvitse hetkeä pidempää odottaa kun toivottu käytös jo tarjotaan!

Leikkitouhut keittiössä
Kasassa on kivaa nukkua


Koti kuulumisia

Jälleen kerran iloisia uutisia! Sprinkles on löytänyt itselleen kodin Helsingistä ja lähtee sinne perheeseensä ensi perjantaina. Kävimme erikseen Sprinklesin kanssa tutustumassa vielä kaniin ja muihin koiriin ystäväni luona, jotta Sprinkles olisi mahdollisimman valmis lähtemään uuteen kotiinsa perjantaina. Siellä hän nimittäin saa kaverikseen kanin! Sprinkles on erittäin reipas pentu. Se tutustui innolla kaniin ja sopeutui myös neljän isomman koiran laumaan ongelmitta.

 Pepe lähti omaan kotiinsa viime perjantaina (27.1.). Pepe on viihtynyt siellä erittäin hyvin! Haikein mielin taas pennun luovutin, mutta tällä kertaa tietäen, että tulen näkemään Pepeä hyvin paljon, sillä Pepe meni minun siskolleni toiselle puolelle Tamperetta <3 

Reno on tyytyväinen omassa kodissaan. Se on oppinut hurjasti kaikkea ja saan kasvattajana vain seurata ylepänä vierestä kun Renosta kehittyy aivan mahtava koira! Siitä kiitos kuuluu Renon huipulle perheelle!

Marshmallow on vieä toistaiseksi vapaana, mutta kyselyitä on kyllä riittänyt. Pian varmaan jo selviäää, minnepäin tämä ihana pentu sitten pääsee muuttamaan :)

Sprinkles kävi tutustumassa uudelleen kaniin
Peppermint "Pepe"

Peppermint "Pepe"



Yksittäiskuvia:

Näin loppuun taas laittelen kasan yksittäiskuvia pennuista, mitkä vielä ovat täällä meillä :)

Marshmallow







Caramel



Sprinkles




tiistai 24. tammikuuta 2017

Pienten pentujen suuria seikkailuja

Pennun elämää

Pennut ovat nyt jo 8,5-viikkoisia. Luonteeltaan ne ovat todella ihmisrakkaita, uteliaita, rohkeita, leikkisiä ja aktiivisia tapauksia. Olemme opetelleet paljon kaikkea, kuten luoksetuloa, istumista, katsekontaktia, sisäsiisteyttä ja käsittelyä. Tänään kävimme autoreissulla, jossa pysähdyimme ihmettelemään lielahden vilinää. Pennut eivät olleet moksiskaan autoista sun muusta vaan tutkivat innoissaan paikkkoja ja leikkivät hihnoissaan.

Laatikon päältä on hyvä tähystää! Kuvassa Sprinkles
Putki on ollut pentujen mielestä erittäin kiva vempele 
Aina kun joku tulee ovesta, on vastassa monta innokasta koiraa.
Pimu ja Marshmallow
Joka paikkaan pitää ahtautua...
Untakin tarvitsee jotta taas jaksaa telmiä


Ekaa kertaa metsässä juoksentelemassa

Lähdimme pentujen kanssa niiden ensimmäiselle metsäretkelle 17.1. Pennut olivat innoissaan ja juoksivat uteliaina tutkimaan uutta maailmaa. Virtaa pennuilla riitti yllättävän paljon, mutta kotiin päästyään ne olivatkin jo aivan puhki.




Ulkoilun iloja
Pimu


Kavereita kylässä

Viime päivityksen jälkeen meillä on täällä käynyt kolme uutta koiraa pentuihin tutustumassa. Pennut ovat erittäin innokkaita muiden koirien seurassa, mutta ovat oppineet kuitenkin kunnioittamaan toisen rajoja. Pennut ovat oppineet tulkitsemaan aina paremmin ja paremmin toisten koirien eleitä. Silloin leikit sujuvatkin parhaiten!

Borderterrieri "Iines" 5v hengähtämässä aidan toisella puolella :D
Kooikerhondje "Java" 2v toimitti hyvää leikkitädin virkaa
Keskikokoinen villakoira "Sinna" 10kk kävi myös pentuihin tutustumassa.


Pihassa ulkoilua

Pennut ulkoilevat monta kertaa päivässä meidän takapihallamme. Ne rakastavat ulkoilua niin paljon, etteivät millään malttaisi tulla sieltä takaisin sisälle.

Sprinkles
Sprinkles ja Peppermint "Pepe" saman lelun kimpussa
Namu ja Pimu
Sprinkles

Peppermint "Pepe"
Namu innostui Marshmallowin keppileikistä
Ränniä tutkimassa
Pimu


Toista kertaa metsäreissulla

Kävimme toissapäivänä uudella metsäreissulla ja poikkesimme samalla myös jäällä. Pennut juoksivat innoissaan ympärinsä ja nauttivat täysin rinnoin ulkoilusta.




Jäälllä tukimusretkellä
Namu on innoissaan mukana pentujen leikeissä

Koti kuulumisia

Peppermint "Pepe" on löytänyt itselleen kodin! Pepe lähtee uuteen kotiinsa perjantaina. Renolla on mennyt oikein mainiosti omassa kodissaan. Reno on oppinut paljon kaikkea uutta ja on ollut erittäin reipas ja esimerkillinen kessu :) Pimu taas viihtyy täällä meillä oikein hyvin. Pimulle on nyt hankittu oma talutin ja uusi ruokakippo. 

Marshmallow ja Sprinkles etsivät vielä omaa kotiaan. 

Peppermint "Pepe"
Pimun uusi ruokakuppi <3
Pimu ja Namu